Intohimo: Mikä on sinun Kipinäsi?

 

Katselimme hiljattain perheen kanssa Soul- nimistä piirrettyä jo toistamiseen ja samana iltana mieheni kysyi minulta, mikä on kipinäni…?

 

Mikäli tuosta piirretystä oikein ymmärsin, kipinä ei ole varsinainen elämän tarkoitus vaan se intohimo, joka kantaa elämässä eteenpäin ja tuo iloa.  

                

                                                Photo by Kristopher Roller on Unsplash

Itse yhdistän elämän intohimon jossakin määrin lahjakkuuteen, joka on annettu mukaan elämän polkuun. Tiedä sitten, missä tämä lahjan antaja on ollut, kun itse maailmaan tulin, sillä itse en ole löytänyt yhden yhtäkään ominaisuutta itsestäni, jota voisi lahjakkuudeksi kutsua.

Alakoulussa harrastin kaikenlaista, oli taidekerhoa, kuorossa laulamista, tanssimista, urheilua…

Osaan toki piirtää sydämen ja tikku-ukon. Laulan nykyään ainoastaan yksin ollessani, sillä muistan joskus ystäväni sanoneen, että en sitten osaa laulaa pätkän vertaa ja tanssilattialle kutsuu nykyään ainoastaan viinihuurut. En ole myöskään esiintyjätyyppiä, olen porukassa se hiljainen kuuntelija, toki kahden kesken pystyn juttelemaan vaikka ja mistä, mutta porukassa suun avaaminen on minulle vaikeaa.

Tämän peliongelman myötä olen huomannut kuitenkin yhden asian tulevan entistä enemmän esiin, ison halun auttaa muita. Mietin usein muiden ongelmia pääni sisällä ja yritän ratkoa niitä. Oli se ihminen sitten tuiki tuntematon tai hyvin läheinen, ongelman tullessa haluan kääriä hihat ja tehdä kaiken voitavani toisen hyvinvoinnin puolesta.

Aiemmin ajattelin, että tämä ominaisuus on sitä hyväksynnän hakemista muilta. Nyt alan pikkuhiljaa kääntämään päätäni siihen, että ehkä tämä on osa minun kipinääni.

Terapeutti kysyi minulta, mitä haluaisin tulevaisuudessa oppia, jotta en palaisi pelaamiseen. Isoimpana nousi esiin minun itsevarmuuteni, haluaisin lähteä ehdottomasti hyödyntämään kokemustani ja halua auttaa muita samassa tilanteessa olevia, lähtemällä vertaistukiohjaajaksi. Sitä varten tarvitsen itsevarmuutta ja paljon, sillä en näe itseäni antamassa vertaistukea ryhmässä, kun tuntemattomille puhuminen porukassa saa naamani punaiseksi ja suusta tulee ulos sössötystä vääristä asioista.

Tulevaisuuden suunnitelmista on itselläni tapana ajatella ”ehkä sitten joskus”. Tämä on kuitenkin sellainen asia, jota olen jo miettinyt jonkun aikaa niin ehkäpä sen aika olisi jo pian.

Vastaukseni: Kipinäni on ainakin toistaiseksi yrittää auttaa muita, sillä muuta annettavaa minulla ei ole.

 

Kysynpä vuorostani teiltä: "Mikä on Sinun kipinäsi"