Tästäkö kaikki alkoi?

Tiedättekö sen fiiliksen, kun huomaa miten muut oikeasti aikuiset menestyvät elämässään ja itse mennyt pilaamaan ison osan elämästä tahallisen tahattomasti?

En edes tiedä mistä kaikki alkoi… milloin lähti liikkeelle se riippuvuus ja se pinttymä, että juuri minä voitan sen jättipotin ja lopetan sitten pelaamisen täysin. Ajatus, että otan nyt vielä tuosta vähän lisää lainaa ja sitten voitan varmasti, olenhan aikaisemminkin voittanut.

Klassinen peliriippuvaisen tarina - ensin oli pientä pelaamista ja kokeilua kunnes pelaaminen muuttui maaniseksi ja velat kasvoivat. Pelasin kotona aina kun oli sopiva hetki, kun kukaan ei nähnyt mitä tein puhelimessa, pelasin töissä, pelasin kävelylenkeillä, pelasin heti aamulla herättyäni ja pelasin viimeisenä asiana illalla ennen nukkumaanmenoa. Nyt mietin, miten ihmeessä sitä jaksoi aina sivussa keskittyä johonkin pyörivään slottiin eikä ympärillä tapahtuvaan elämään. Tätä maanista jaksoa kesti ehkä reilun puolisen vuotta, kunnes yhtenä päivänä heräsin häviön jälkeen todellisuuteen.

Oli kesäkuun 24. päivä ja kirjoitin aamupäivällä peluurin sivujen chattiin, oli ihanaa saada tukea ilman tuomitsemista. Lapsi oli sopivasti lomalla mummolassa ja oli oikea tilaisuus kertoa puolisolleni. Kävelin työpäivän jälkeen kotiin taluttaen pyörää ja en muista koskaan olleeni yhtä hermostunut. Kotona jäin odottelemaan miestä kotiin, tein ruoat ja odotin. Sitten ovi kävi ja sydän pomppasi kurkkuun, jännitti niin paljon. Kerroin kaiken ulos samaan hengenvetoon, hän ei ollut vihainen alkuun, ehkä enemmän huolestunut minusta. Sitten hän kuuli velkasummani ja raivostui, huusi ja antoi kaiken tulla ulos… olihan se aikamoinen pommi hänelle ja otin kaiken vastaan mitä sieltä tuli. Olemme olleet yhdessä hieman yli 10 vuotta ja hän sanoi, että seuraavia vuosia ei tule olemaan ja lähti ulos. Kun hän vähän ajan päästä palasi, kysyin että lähdenkö pois? - ”en tiedä” kuului vastaus. Lähdin pakkaamaan muutaman päivän tavaroita mukaan ja olin lähdössä ystävän luokse, mieheni kuitenkin pysäytti minut halaamalla ja sanoi, että nyt selvitetään tämä yhdessä.

Kukaan läheisistä ei tiennyt tästä ongelmasta, kai olin jo niin taitava peittämään kaiken sisään ja puolisolle oli kai suurin järkytys, että en saanut aikaisemmin kerrottua. Samana päivänä sain kerrottua läheisille ystäville, ja puolisoni itse otti asiakseen kertoa vanhemmilleni ja hänen perheelleen. Hänen mukaansa mitä enemmän ihmisiä tietää, sen parempi ja noh eipä minulla sananvaltaa ollut tuon enempää. Ei enää voinut piilottautua mihinkään, oli tultava ulos ja rytinällä. Nyt oli kaikki pöydällä ja alkoi asioiden selvittely. Velkamäärä yhteensä oli sen lähes 40k, järkyttävä summa, todella järkyttävä ja ne korot vielä pahemmat. Kuukausierät lainoissa alkoivat olemaan luokkaa, jota en pystynyt maksamaan kunnolla edes pois vaan aina oli siis otettava uutta lainaa ja näin sitä mentiin lumipallolla alaspäin.

Olin yhteydessä velkaneuvontaan, sieltä perustettiin asiakkuus ja luvattiin parin viikon sisään palata asiaan. Kärsimätön kun olen niin en malttanut odottaa laisinkaan ja aloin selvittelemään muita vaihtoehtoja. Kerroin ongelmastani yksityistaholle ja pyysin lainaa, lupasivat miettiä asiaa.

Äitini varasi minulle hypnoosisession muutaman päivän päähän, kerron siitä käynnistä tarkemmin toisessa postauksessa. Ennen käyntiä minun piti tehdä rentoutumisharjoitus äänitteen mukaan. Makasin sängylläni kuulokkeet päässä ja tein kuten ohjeistettiin. Alkuun piti ottaa täysin rento asento, rentouttaa jokainen kehon osa ja yrittää olla täysin ajattelematta yhtään mitään, kuvitella mielessä laatikko ja nostaa kaikki ajatukset sinne laatikon ulkopuolelle. Oli muuten todella hankalaa toteuttaa, sillä koko ajan oli joku ajatus hiipimässä mieleen. Tämä harjoitus kesti noin puolisen tuntia ja siinä lopussa muistan kuinka kovasti toivoin laina-asian onnistuvan, nousin sängyltä ja sen harjoitteen aikana oli tullut tekstiviesti, jossa oli kuin olikin myönteinen vastaus lainaan.

Seuraavaksi suuntasin ajatukseni avun saantiin, otin yhteyttä kunnan terveydenhuoltoon ja sitä kautta lähti terapia apu käyntiin. En ole varsinaiseen terapiaan vielä päässyt vaan käynyt juttelemassa kerran kuukaudessa hoitajan kanssa.

Olen ollut pelaamatta pian 7kk, aika on mennyt nopeasti ja vaikka välillä pelit ovatkin mielessä, ei ole tehnyt mieli edes lähteä etsimään mitään uutta kasinoa tai edes vilkaista kaupan pelikoneisiin päin.

Jatketaan seuraavilla kirjoituksilla, kun taas iskee oikea mielitila tähän. Mikäli joku lukija saman riippuvuuden kanssa kamppailee, toivotan sinulle paljon voimia ja tsemppiä. Tästä riippuvuudesta ei ehkä koskaan parane täysin, mutta sen kanssa voi elää. Morkkis kyllä pienenee ajan myötä, itseinho ei vielä ole pienentynyt, sitä odotellessa.