Terapiaan?

Päivät matelivat, ahdisti, itketti koko ajan ja en ollut syönyt kunnolla moneen päivään, sen sijaan tupakkaa poltin taas paljon ja vaikka minulle on annettu mahtavat unenlahjat- nukuin todella huonosti, jos lainkaan. Saattoi olla öitä, jolloin nukahtamisessa kesti toivottoman kauan ja koska puolisollani on myös uniongelmia, turvauduin usein hänen nukahtamislääkkeisiinsä. Ne eivät kuitenkaan heräilyihin vaikuttaneet vaan sitten valvottiin.

Muutama päivä tätä olotilaa riitti minulle ja kesäkuun lopussa lähetin yhteydenottopyynnön kunnan terveysasemalle.

Sieltä oltiin yllättävän nopeasti yhteydessä takaisin ja ensimmäisen puheluajan hoitajan kanssa sainkin heinäkuun alkuun. Muistan olleeni silloin yksin kotona ja aika jännittynyt, olihan tämä aikuisiälläni ensimmäinen kerta, kun puhuin täysin tuntemattomalle ongelmistani vieläpä näkemättä toista ihmistä. Hoitaja kyseli hieman taustojani ja nykytilannetta, pyysi täyttämään masennus-sekä ahdistuneisuus oirekyselyt ja varasi seuraavan puhelinajan. Kun täytin puhelun jälkeen näitä kyselyitä niin tuloksina oli muistaakseni keskivaikea masennus sekä ahdistus, niinhän se tuohon aikaan olikin. Toisaalta vaikka miten silloin olin henkisesti umpikujassa, en koskaan ajatellut tekeväni itselleni mitään. Tiedän, että valitettavan moni sitä ajattelee, varsinkin kun apua hakiessa saattaa tulla kapuloita rattaisiin. Ehkä enemmän ajattelin saavani rangaistuksen, jos vaikka jäisin auton alle tai muuta vastaavaa…

Toinen puhelu hoitajan kanssa ajoittui muutaman päivän päähän hypnoosikäynnistäni. Olin silloin lomalla ja heräsin aamulla ennen muita, keitin kahvia ja menin ulos saunan verannalle istumaan. Yhteys oli tällä kertaa videopuhelu ja oli mukava nähdäkin tämä hoitaja ja jutella hänen kanssaan. Hoitaja kertoi, miten lähdemme tästä asiaa viemään eteenpäin, vaihtoehtona jatkoon olivat nettiterapia, hakea kunnan tukemaan lyhytterapiaan tai suoraan Kelan pitkäaikaisterapiaan. Nettiterapian käytäntöihin olin ennen hieman tutustunut ja en siihen halunnut lähteä. Hoitaja laittoi lähetteen lääkärille, jotta saataisiin asiaa eteenpäin.

Lääkäri soittikin samana päivänä ja se puhelu ei ihan sujunut kuten olin alkuun kuvitellut. Ensin kerroin tarinani lyhyesti ja hän oli heti kirjoittamassa reseptiä masennuslääkkeisiin. Kun kieltäydyin, hän tuhahti ja yritti inttää, että jos silti kokeilisin. Tiesin, että henkinen paha olo oli juuri silloin voimakkainta, enkä halunnut lähteä lääkkeillä sitä parantamaan vaan halusin päästä asioistani keskustelemaan terapeutin kanssa. Toisekseen lääkäri sanoi moneen otteeseen, että ehkä minä en tarvitsekaan apua, koska kuulostan niin järkevältä puhelimessa. Silloin oli olotila, että pitäisi polkea jalkaa maahan ja huutaa että kyllä minä nyt tämän kerran oikeasti haluan ja tarvitsen apua. En muista miten kauan me asioista väännettiin, mutta lopulta hän kirjoitti lähetteen depressiohoitajalle.

Puhelun jälkeen oli todella hämmentynyt olo, alkuun olin toki vihainen lääkärin sanoista, sitten olin hieman ylpeä itsestäni koska sain sanottua kerrankin vastaan ja asiani hoidettua. Sen jälkeen iski olotila, että hetkinen…ehkä lääkäri olikin oikeassa, ehkä minä en tarvitse apua ja on varmasti muita, jotka voivat henkisesti vielä pahemmin ja vien avun heiltä pois. Onneksi läheiseni kuitenkin saivat ajatukseni käännettyä suuntaan, että kyllä tämä apu nyt tulee oikeaan paikkaan.

Depressiohoitaja soitti minulle ensimmäisen kerran heinäkuun lopussa, hän vaikutti todella mukavalta ja sain paljon vinkkejä rentoutumiseen, nukahtamiseen ja itsestäni pitämiseen. Paljon oli läpi käytävää ja tuo puhelu tuntui todella lyhyeltä, vaikka ajallisesti taisi sen tunnin olla. Aloitimme hoitosuhteen hänen kanssaan ja sovimme, että edettäisiin rauhassa. Olin ilmoittanut itseni mukaan Peli-poikki ohjelmaan ja hoitaja suositteli, että kävisin tuon ohjelman läpi ennen kuin mahdollinen psykoterapia alkaisi, jotta ei olisi liian intensiivistä minulle. Itse toki ajattelin kaikki tänne vaan kaikki kerralla, mutta ehkä se oli parempi näin.

Tähän hetkeen mennessä olen käynyt Peli-poikki ohjelman läpi ja depressiohoitajan kanssa tapaamisia ollut noin 5–6 kertaa. On ollut ihanaa käydä noin kerran kuukaudessa juttelemassa hoitajalle vaikkakin tapaamisajat ovat kovin lyhyet. Viime tapaamisen jälkeen joulukuun loppupuolella, hän laittoi hakemuksen lyhytterapiaa varten eteenpäin. Sillä pääsisin alkuun hyvin, se sisältää 20 tapaamista valitsemani psykoterapeutin kanssa. Ensin hakemus meni psykologin hyväksyttäväksi ja sieltä tuli joulun jälkeen hyväksytty päätös. Tosin en ole vieläkään saanut kunnalta tarvitsemia papereita kotiin, jotta pääsisin valitsemaan terapeutin itselleni. Onneksi on pian uusi tapaamisaika hoitajan kanssa, niin voin ottaa asian esille hänen kanssaan.

Kärsivällisyyttä tässä todellakin tarvitaan, puoli vuotta mennyt ja en ole päässyt edes lähettämään ensimmäistäkään yhteydenottoa psykoterapeuteille, toki jos rahaa olisi, kävisin siellä omakustanteisesti mutta näiden velkojen kanssa ei paljon ylimääräistä jää.

Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että apua saa, jos on voimavaraa sitä hakea. Lannistumisia saattaa tulla, mutta täytyy pitää puoliaan. Kaikki hoitajat, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, ovat kyllä olleet aivan mahtavia ja toivon pian pääseväni psykoterapiaan.

Peli-poikki ohjelma oli minulle erittäin suuri apu ja tärkeää käydä läpi, sitä suosittelen kovasti kaikille. Kirjoittelen siitä tarkemmin toisella kertaa.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille! 😊